Kalastuksesta





Kollismaan alueen suurimpia harjusjokia ovat Perämereen virtaavat Ii-, Livo- ja Kostonjoki sekä itäänpäin Vienanmereen virtaavat Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijoki sivujokineen ja latvavesistöineen. Ii- ja Kostonjoen latvoilta löytyy pienempiä harjuspitoisia vesiä kuten Kurjenjoki, Korpuajoki, Kuoliojoki ja Kurkijoki. Kitkajoen latvoilta löytyvät Naatikka- ja Askinjoki. Suiningista Kuusinkijoen yläpuolelta Varisjoki ja Suininginjoki.

Kalastuslupia Livojoen ja osalle Iijoen ja Kostonjoen aluetta myyvät metsähallituksen toimipisteet kunkin kunnan alueella. Iijoen koskikalastusalueelle Taivalkoskella lupia myyvät mm. Shell-huolto (08-841 263), TB-jakelu (08-841 595) ja Jokijärvellä sijaitseva Saija Oy (08-847 511). Kuusamon alueelle lupia myyvät Matkailukeskus Karhuntassu (08-850 2910), Metsähallitus Villi Pohjola (0203 44122), Kesport Intersport (08-852 1602), Elmo-Sport (08-851 4778), Kuusamon Kalastustarvike (08-852 1213), Juuman leirintäalue (08-863 212) ja Camping Kuusinki (08-865 511).













Kostonjoen pulleita harjuksia



Etenkin alkukesän ravinto harjukselta koostuu suurimmaksi osaksi pinnanalaisesta ravinnosta, siis erilaisten vesihyönteisten toukista/larvoista, nymfeistä ja koteloista. Tällöin myös kalastuksessa käytettävät perhot tulisi jäljitellä tällaisia lajeja. Harjus keskittyykin usein juuri alkukesällä tonkimaan pohjaravintoa, eli on ns. tailingissa (eng. Tailing).


Kuvassa 1 harjus kaivelee pohjaa tökkimällä kuonollaan, on ns. tailingissa


Tällöin harjus saa mahaansa myös kaikenlaista muuta "ylimääräistä", kuten kiviä ja kasvinpaloja.

Nymfikalastusmuodoista tehokkaimmaksi voisi sanoa "larvastuksen", joka alunperin tuli tietoisuuteen puolalais-/tsekkiläistekniikkana. Perhokalastus "larvastamalla" tapahtuu lyhyellä siimalla, vain noin vavan mittaisella ja erittäin painavaksi painotetujen toukka/larva-jäljitelmäperhojen kanssa. Kalastaja kahlaa usein hyvin syvälläkin vedessä. Tämän vuoksi lämpimät kahluuhousut sekä kahluusauva toisessa kädessä ovat välttämättömyyksiä tässä kalastusmuodossa.

Perhoja on yleensä kaksi. Perukkeen päässä painavaksi painotettu vesiperhosen toukka/larva (esim. Hydropsyche-larva) ja vähän ylempänä sivuperukkeessa kevyempi nymfi, pupa tms. Perhot heitetään vavan kärjellä kalastajan sivulle, jonka jälkeen perhojen annetaan vajota virran mukana, vavan kärjellä kuitenkin tuntuma perhoihin koko ajan säilyttäen ja siiman kulkua tarkasti seuraten. Pienikin perukkeen pysähtyminen/hidastuminen virran matkassa voi olla tärppi, jolloin vavan kärjellä tehdään vastanykäisy. Larvastuksen lyhyen loppuvaiheen aikana perhot alkavat nousta ylöspäin virran suoristaessa siimaa. Tällöin myös larvastuksen useimmat tärpit tapahtuvat. (vrt. pupan/nymfin nousu pintaa kohti kuoriutumaan).

Yleensä kaikenlaisessa uppoperhokalastuksessa mielestäni tärkeintä on siimakontrolli ja tuntuman perhoon säilyttäminen. Perukkeen ja perhosiiman liitoskohdassa onkin hyvä käyttää hyvin näkyvää liitossukkaa esim. oranssin väristä. Peruke tulee olla kärjestään riittävän ohut sekä ehdottoman suora. Perukkeesta olisi hyvä myös poistaa kaikki rasvat paremman uppoaman saavuttamiseksi. Itse perhosiima voi hyvin olla täysin kelluva ja kuten perukekin, täysin suora. Mutkaisen siiman kanssa kalan tartuttaminen on vaikeampaa.

Keski- ja loppukesällä harjus kiinnostuu myös pintaravinnosta. Tällöin kalastaja näkee hyvin harjuksen ottipaikan, koska pintakäynnit toistuvat lähes säännöllisin väliajoin. Tällöin seurataan vain mitä ravintoa vedessä tai sen päällä liikkuu ja valitaan perho ravintokohteen värityksen ja koon perusteella.


Harjuksen nousua pintaan ravinnon ottamiseksi voidaan kuvata seuraavien kuvien avulla.
Pinta-aktiivisen kalan "tarkennettu ikkuna" on se kohta, jossa hyönteisen havaittuaan on kalan aloitettava pintaannousu.


Kuvassa 2 harjuksen nousu hitaasti virtaavassa vedessä. Selkäevän havaitsee toisinaan leikkaavan vettä.




Kuvassa 3 harjuksen nousu nopeasti virtaavassa vedessä, jossa kala ravinnon havaittuaan joutuu ylös noustessaan kääntymään virran suuntaan ehtiäkseen nappaamaan hyönteisen. Pinnassa kalan pyrstö usein roiskauttaa vettä.



Mitä suuremmasta kalasta on kysymys, sen hitaampia ovat yleesä myös liikkeet, joten vastaiskun kanssa kannattaa säilyttää maltti, ettei kiskaise perhoa kalan suusta liian aikaisin.

Erilaiset kuoriutuvat hyönteiset veden pintakalvolla sekä parveilevat ja munivat aikuiset muodostavat jäljiteltävät kohteet. Myöskin erilaiset veden varaan (esim. muurahaiset) joutuneet lajit tulevat kysymykseen perhoja valittaessa.

Jäljitelmäperhojen lisäksi erilaiset fantasiaperhot, jolle ei välttämättä löydy suoranaista esikuvaa, toimivat usein hyvinä harjusperhoina. Esimerkkinä voisi mainita uppoperhon, jolla on siivet ja joka väritykseltään ei muistuta mitään luonnon lajia. Vesiperhosissa ja päiväko- rennoissa esiintyy lajeja, joiden aikuiset sukeltavat veden pinnan alle munimaan, joten siivekäs uppoperhokin löytää vastaavuuksia luonnon lajeihin. Poikkeava väri on taas usein toiminut tehokkaana lisä-ärsykkeenä, jopa parantaen perhon kalastavuutta.

Kalajäljitelmien eli streamereiden käyttö on toisinaan myös tuloksellista, varsinkin loppusyksystä simput ja tinselit ovat saaneet harjuksetkin iskemään. Vaikkakin syönnösnäytteistä ei pieniä kaloja useinkaan löydy.


Mustan streamerin pettämä 39 cm




ALKUUN

ETUSIVULLE