Ravinnosta




Harjuksen ravintona alkuvaiheessa, jolloin se elää ns. rantavyöhykkeessä, on plankton ja hyönteiset. Myöhemmin ravinto koostuu lähinnä pohjasta löytyvistä hyönteisten toukista, nilviäisistä, äyriäisistä, nivelmadoista ja jopa kalan mädistä (etenkin taimenen). Pintaravinto erilaisine lajineen astuu myös mukaan. Kookkaat yksilöt saattavat ottaa myös pieniä kalojakin, mikä on kylläkin harvinaista.

Etenkin järvestä saatujen harjusten syönnöksestä löytyy hyvin paljon pelkkää kiveä ja hiekkaa. Hiekkaa tuleekin usein juuri vesiperhosen toukan suojakopasta, mutta selvästi suuremmat pyöreähköt kivet harjus on luultavimmin ottanut kotiloina kiven värin ja -koon perusteella. Harjusta voikin pitää aikamoisena tonkijana ja tälläista pohjaravinnon etsimiseen keskittynyttä harjusta (Eng. Tailing) onkin hyvin vaikea kalastaa ja varsinkin seisovasta vedestä.

Massiivisten vesiperhosten kuoriutumisten eli "hätsinkien" (Sedge hatches, nimitystä käytetään tosin myös suurista parveilulennoista) aikaan harjukset napsivat pintaan uivia toukkia sekä välivedessä, että pinnan tuntumassa. Myöhemmin kesällä ja syksyllä harjuksen ravinto koostuu hyvin paljon pinnalla parveilevista ja munivista hyönteisistä.









Perhokalastuksen kannalta harjuksen ravintoa voitaisiin ryhmitellä tärkeysjärjestyksen mukaisesti.


YLEISESTI ESIINTYVÄT

USEIN ESIINTYVÄT HARVOIN ESIINTYVÄT Erilaiset kotilot ja simpukat kuuluisivat kohtaan usein esiintyvät, mutta niiden jäljittely kalastuksellisesti on vähintäänkin vaikeaa.


ETUSIVULLE