Ensimmäisen kerran törmäsin näihin punasiipisiin klinkhämereihin perhokalastuksen SM-kisoissa elokuussa 2000 Kuusinkijoella. Toimin tuolloin kisoissa valvojana ja ensimmäisenä kisapäivänä valvomalleni poolille oli arvottu tamperelainen Juha Viista. Hän esitteli tuolloin hieman erikoisen näköisen klinkin. Siinä perhossa oli siipi nimittäin sidottu tavallisuudesta poiketen punaiseksi. Kun seurasin hänen kalastustaan parin tunnin ajan täytyy sanoa, että perho tosiaankin erottui hyvin hieman voimakkaammassakin virrassa juuri tuon punaisen siiven ansiosta. Kun ajattelee asiaa kalan näkökannasta niin ei kai siiven värillä juurikaan ole merkitystä. Mutta kun taas asiaa ajattelee perhokalastajan silmin niin merkitysero on suurempi. Valkoinen siipi tahtoo ainakin itsellä välillä hävitä kovemmassa virrassa kuohujen joukkoon. Tämä perho erottui todella hyvin kauempaakin. Sain yhden mallikappaleen Juhalta ja päätin myöhemmin kokeilla sitä itsekin eri olosuhteissa. Tässä kyseissä mallissa perhon runko koostui kolmesta eri osasta(keltainen perätupsu,violetti runko ja musta thorax) ja häkilä oli ruskea kukko.

Vielä samana syksynä kokeilin tätä perhoa eri valaistusolosuhteissa ja totesin, että hyvinkin hämärässä punainen siipi vielä erottuu pintakalvosta. Perho kelpasi myös harjuksille aivan samalla lailla kuin valkosiipisetkin versiot.  Talven 2001 aikana tuli sidottua useita eri klinkhämer-versioita, joissa miltei kaikissa oli siipi sidottu kirkkaan punaisesta polypropyleenista. Kesä 2001 koitti aikanaan ja perho saavutti itsellä ja muutamilla kavereillani suuren suosion. Perhon siipimateriaalina tuli välillä kokeiltua muitakin keinokuituja mutta paras kirkkaan punainen väri löytyi juuri polypropyleenistä.

Talven 2002 pimeinä hetkinä sidontainnostuksen taas iskiessä ja tarkasteltuani pintaperhorasiaa totesin, että punasiipiset klinkit olivat jostain syystä vähän pureskellun näköisiä, joten tuumasta toimeen ja uusia sitomaan. Tuolloin aloin myös miettimään millä voisi parantaa perinteisen klinkhämerin kellumista vielä lisää. Itse olen ainakin huomannut, että perhoja joutuu vaihtamaan usein niiden menetettyä kelluntaominaisuutensa. Varsinkin muutaman kalan jälkeen perho limottuu ja kuivausheitotkaan eivät enää auta. Katsellessani perhosidontamateriaaleitani läpi eksyi käsiini foamilevy ja sain ahaa-elämyksen! Tästä tehdyt siivet ainakin kelluttavat perhoa, joten ensimmäiset koeyksilöt syntyivät siltä istumalta. Valmiit perhot sitten vain perhorasiaan ja odottamaan kevättä!

Vappuviikolla olin sitten Kostonjoella. Ilma oli tosi kesäinen, lämpöä reilu +15 ja välillä sateli vettäkin. Olin iltapäivän heitellyt tinseleitä ja pikkustreamereita tuloksetta. Joki tuntui tosi kuolleelta. Olin jo melkein luovuttaa, kun huomasin erään kosken alla pintakäynnin, joten äkkiä rannalle ja tapsi ohuemmaksi sekä pienempää perhoa esille. Siinä pintaperhorasiaa aukaistaessani sattui silmiini talvella tehdyt foamisiipiset klinkit." No, nythän sattui sopiva hetki koeuittaa näitä malleja", ajattelin melkein ääneen. Saatuani perhon tapsin nokkaan sidottua havaitsin uuden pintakäynnin edellistä hieman alempana. Kahlasin varovasti muutaman metrin rannasta ja parin kuivausheiton jälkeen perho laskeutui leijaillen pari metriä tuikin yläpuolelle. Samalla kun tarkastelin perhon kellumista sitä jo vietiin. Vapa nopeasti ylös ja muutaman syöksyn jälkeen kala oli valmis haavittavaksi. Komea mustapilkkuinen taimen, jolle mittanauha näytti pituutta 45cm. Siinä rantakivellä istuessani havaitsin vielä toisenkin tuikin hieman äskeisen kalan ottipaikkaa alempana. Ei muuta kuin uusi yritys ja takaisin jokeen. Siinä joessa seisoessani melkein jalkoväliäni myöten havaitsin, että hankikorreja oli yht'äkkiä ilmaantunut pinnalle räpiköimään enemmänkin. Aikaisemmin iltapäivän aikana oli nähnyt vain muutaman korrin pintakalvossa. Ilma oli nopeasti tyyntynyt ja aurinko oli mennyt pilveen ja se oli ilmeisesti laukaissut kuoriutumisen käyntiin. Samanaikaisesti näin useampia tuikkeja pitkin kosken alustaa ja käsi täristen suuntasin heittoni yhden tuikin yläpuolelle. Ja taas perhoani vietiin. Huomasin heti, että tällä kertaa olikin kyseessä isompi taistelija siiman päässä. Taimen teki ensin lenkin alavirtaan ja saatuani kalan kohdalleni se päätti vielä käydä mutkan ylävirrassakin päin. Aikani väsyteltyä taimen putosi haavini pohjalle ja rannalla kalan pituudeksi mittasin 54cm ja painoa oli 1,4kg. Siinä rannalla ihastellessani taimenten kauneutta ja katsellessani muutamia tuikkeja, jotka rikkoivat virran pintaan ajattelin:"Kyllä perhokalastajan elämä on ihanaa". Sain vielä pari pienempää taimenta, jotka kuitenkin laskin takaisin. Ruokakalat oli saatu, joten ei saa ahnehtia liikaa. Syönti loppui kuitenkin kuin seinään ja joki vaikutti jälleen todella kuolleelta.Tulipahan kuitenkin todistettua, että foamisiipinen malli toimii todella hyvin, sillä kaikki kalat sain samalla perholla. Sen kuitenkin huomasin, että foami kannattaisi värjätä punaiseksi esim. punaisella tussilla. Itse olin värjännyt kyseiset kokeilumallit punaisella perholakalla, joka kuitenkin lähti suurimmaksi osaksi pois kalojen pureskeltua perhoa.

 

 

Foamiklinkki

Sidos

M Rääpysjärvi

Koukku Kamasan B100  n:o 12
Runko takaosa vihreä dubattu orava ja etuosa riikinkukko
Kierre soikea kapea hopea
Häkilä grizzle-kukko laskuvarjohäkiläksi sidottuna
Siipi muotoon leikattu foamikaistale, joka värjätään joko punaisella lakalla tai tussilla

Mauri Rääpysjärvi