Kalastonhoitomaksu pähkinänkuoressa

Kalastonhoitomaksu on maksu, jonka mukaan kaikkia 18–64 vuotiaita koskee kalastuslakiin perustuva edellytys maksaa valtiolle kalastonhoitomaksu kalastamisesta silloin, kun kyseessä ei ole onkiminen tai pilkkiminen. Kalastonhoitomaksu voidaan maksaa päivältä, viikolta tai kalenterivuodelta, ja maksu oikeuttaa harjoittamaan kalastusta yhdellä vavalla ja vieheellä koko maassa, pois lukien Ahvenanmaan ja vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet. Luonnollisesti kalastusluvalla kalastaminen on kiellettyä myös sellaisissa kohteissa, joissa kalastus on kielletty jonkun muun säännöksen nojalla.

Kalastonhoitomaksusta lyhyesti

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, kalastonhoitomaksua ei tarvitse maksaa onkimisesta, pilkkimisestä tai silakkalitkalla kalastamisesta. Onkimisella viitataan tässä tapauksessa sellaisella vavalla kalastamista, jossa ei ole viehettä eikä kelaa, esimerkiksi perinteinen mato-onki. Pilkkimisellä taas viitataan lyhyehköllä vavalla ja siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä kalastamista.

Kalastonhoitomaksu pahkinankuoressa 1 - Kalastonhoitomaksu pähkinänkuoressa

Kalastonhoitomaksun suorittamalla Metsähallitus myöntää kalastusluvan valtion omistamille vesialueille. Kalastusluvat on jaettu kalastustavan mukaisesti kolmeen eri kategoriaan:

  1. Vapalupa, jolla voit kalastaa esimerkiksi uistimella ja perholla, mutta myös pilkkimällä tai onkimalla (riippuen lupa-alueen ehdoista)
  2. Pyydyslupa, jolla voit kalastaa esimerkiksi verkolla tai katiskalla
  3. Ravustuslupa, jolla voit ravustaa

Koska suurin osa Metsähallituksen kalastuspaikoista on yleensä vaelluskalavesien virta- ja koskipaikkoja tai rauhoitettuja vesistöjä, näillä alueilla kalastamiseen tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi vielä erillinen aluekohtainen lupa. Jos aiot kalastaa usealla eri vavalla (myös onkiminen ja pilkkiminen), sinun tulee aina hankkia kalastonhoitomaksu ja vesialueen omistajan lupa, esimerkiksi valtion vesillä tästä vastaa Metsähallitus.

Seuraava hinnasto on voimassa toistaiseksi:

  • 45 euroa / kalenterivuosi (1. tammikuuta – 31. joulukuuta, alkaa ja päättyy kello 00.00)
  • 15 euroa / 7 vuorokautta (voimassaolon voi aloittaa haluamastaan viikonpäivästä, alkaa ja päättyy kello 00.00)
  • 6 euroa / vuorokausi (alkaa ja päättyy kello 00.00)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *