Perhokalastuksen MM-kisat

Suomalaiset ovat kovaa kalastuskansaa ja tästä osoituksena on elokuussa 2021 Kuusamossa ja Taivalkoskella järjestetyt perhokalastuksen maailmanmestaruuskisat, jossa Suomen joukkue voitti hienosti kaikkein kirkkaimman mitalin. Perhokalastuksen MM-kisojen kilpailuvesiksi oli valittu Kuusamossa sijaitsevat Kuusinkijoki, Kitkajoki ja Koverrusjärvi sekä Taivalkoskella sijaitseva Kylmäluomanjärvi. Kuten vesistöjen nimistäkin käy ilmi, kisojen aikana kalastettiin sekä järvellä että joella.

Suomen maajoukkueelle kultaa

Vuoden 2021 tapahtuma keräsi mukavasti osallistujia, sillä kisaamassa oli yhteensä 13 eri maajoukkuetta, joissa jokaisessa oli 5-8 kalastajaa. Kilpailuun sai osallistua samanaikaisesti viisi kilpailijaa, jotka ottivat toisistaan mittaa kolmen päivän aikana yhteensä viidessä eri osakilpailussa. Joukkuekilpailun voittaja selvitettiin näin laskemalla kaikkien viiden osakilpailun pisteet yhteen. Vaikka perhokalastuksen MM-kisoja on pidetty jo 40 vuoden ajan, vuoden 2021 kisat ovat ensimmäinen kerta, kun Suomen edustusjoukkue voittaa kirkkaimman mitalin.

Voittojoukkueessa kisasivat Heikki Kurtti, Jari Heikkinen, Santeri Kinnunen, Mikko Räsänen, Jyrki Hiltunen ja Pietari Sipponen. Joukkueen kapteenina toimi Jarkko Suominen ja managerina Esa Pölkki. Henkilökohtaisen sarjan voittajana oli Heikki Kurtti ja toiseksi sijoittunut Jari Heikkinen sai hopeaa. Joukkueen yhdessä keräämä pistemäärä vei joukkueen ylivoimaiseen voittoon, toiseksi joukkuekisassa sijoittui Ranska ja kolmanneksi Espanja.

Perhokalastuksen MM kisat 1 - Perhokalastuksen MM-kisat

Aikaisemmissa kisoissa Suomen sijoitus on ollut joukkuekisassa parhaimmillaan hopea, jolle se on päässyt historian aikana kahdesti. Näin tapahtui vuonna 2001 ja 2005, jolloin perhokalastuksen MM-kisat pidettiin molemmilla kerroilla Ruotsissa. Joukkue on yltänyt kahdesti myös pronssille Suomen kotikisoissa Kuusamossa vuonna 1989 ja Kemi-Simojoella vuonna 2007. Parhaista henkilökohtaisista sijoituksista voidaan nostaa esille Jyrki Lämsän voittama pronssi Kuusamossa vuonna 1989 Kuusamo ja vuoden 2021 voittajajoukkueessa kisanneen Jyrki Hiltusen hopea Italiasta vuodelta 2019.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *